Isällä oli paljon ystäviä, joista yli 500 kokoontui muistojuhlaan muistelemaan häntä. Puheita pidettiin, ystäviä kohdattiin, veisattiin, rukoiltiin. Katsottiin videoltakin isän puheita. Tunnelma oli lämmin ja koskettava.
Minäkin sain siellä juhlassa vähän puhua. Kerron lähettäjäpiirin vaikutuksesta elämäämme. Tässä alla puheeni suunnilleen sellaisena kuin sen ennen muistojuhlaa kirjoitin. Kirjoitettu ja puhuttu puhe ovat aina eri asioita.
- - -
On hienoa kuunnella muistoja isästä. Yhteisesti jaetut muistot auttavat meitä suuntautumaan tulevaisuuteen jossa isää ei ole.
Teille useimmille Kalevi Lehtinen oli julistaja ja evankelista, jonka elämää seurasitte etäämmältä. Meidän perheenjäsenten näkökulma on luonnollisesti erilainen, mutta isä ei ollut niitä ihmisiä, jotka olisivat olleet erilaisia julkisuudessa ja kotioloissa. Sama huumorintaju, sama rehellisyys ja aito välittäminen näkyivät ja tuntuivat myös kotona.
Kun olin murrosiässä ja joku kysyi, mitä tykkään siitä, että isä on niin hyvä saarnaamaan, vastasin joskus, että minusta ei ole yhtään kivaa kun hän saarnaa kotona. Tosiasia kuitenkin on, ettei isä kovin paljon saarnannut kotona. Asioita käsiteltiin vakavasti keskustellen tai huumorin kautta.
Perheemme historian käännekohdat ovat samalla isän elämän käännekohtia. Yksi merkittävä käännekohta oli vuosi 1966, jolloin isä (ja äitikin) kutsuttiin töihin Campus Crusade for Christiin. Se johti siihen, että vuonna 1967 lähdimme koko perhe vuodeksi Amerikkaan, Kaliforniaan ja Floridaan. Me lapset olimme silloin 7, 5 ja 1 -vuotiaita. Tuo vuosi Amerikassa oli merkittävä meille kaikille, mutta erityisesti isän työnäyn kypsymiselle.
Yksi asia, joka elämäämme tuli mukaan tuossa muutoksessa oli lähettäjäpiiri. Lähettäjäpiiri on siis joukko ihmisiä, jotka sitoutuivat rukoilemaan isän ja äidin työn puolesta ja tukemaan heitä taloudellisesti säännöllisesti kuukausittain jollain summalla. Näin aikuisena olen usein miettinyt millaista rohkeutta se mahtoikaan vaatia kolmen lapsen vanhemmilta hylätä kaikki taloudellinen turvallisuus ja heittäytyä elämään ihmisten lahjoitusten ja rukousten varassa. Te lähettjätä olitte paljon enemmän kuin vain tukijoita. Teistä tuli lähes perheenjäseniä: teistä keskusteltiin, teidän puolestanne rukoiltiin ja erityisesti, teille kirjoitettiin lähettäjäkirje. Kerran kuussa se ilmestyi ja se oli aina isän erityinen voimanponnistus, johon hän tarkkasti valitsi kuvat ja pohti tekstit.
Aluksi lähettäjiä oli muutamia kymmeniä. 1970-luvun alussa lähettäjien määrä oli kasvanut jo yli sadan. Siihen aikaan ei ollut kopiokoneita ja joka kuukausi se lähettäjäkirje painettiin offset-kirjapainossa. Osoitteita ei helposti tulostettu tarroille vaan ne kirjoitettiin kirjekuoriin käsin.
Kun olin 11-vuotiaas osoitteiden kirjoittaminen kirjekuoriin tuli minun tehtäväkseni, koska minulla oli jotakuinkin luettava käsiala. Minulle maksettiin siitä muistaakseni 4 penniä kappale.
Melkoisen monta vuotta, lähes koko teini-iän, kirjoitin aina nimet ja osoitteet kirjekuoriin, kerran kuukaudessa. Vasta kun olin lukioiässä asuessamme Saksassa siirryttiin tarroihin, joita liimattiin kirjekuoriin. Se oli nopeampaa ja palkkani laski yhteen penniin per kirjekuori. (Veljelläni ja siskollani oli kummallakin myös omat hommansa: toinen kirjoitti - käsin - tilillepanokortteihin K ja E Lehtinen ja toinen taitteli ne paperikirjeet valmiiksi laitettavaksi kirjekuoriin.)
Noiden ehkä viiden, kuuden vuoden ajan näin teidän lähettäjien nimet moneen kertaan. Monien teidän nimet tulivat minulle tutuiksi vaikka ehkä en teitä ihmisiä ollut tavannut ollenkaan tai vain kerran. Ja koska olin nuori ja hurskas, minulla oli tapana myös rukoilla teidän lähettäjien puolesta.
Lapsi ei voi elää tällaista elämää ilman, että se jättää jotain jälkiä. Vaikka minulla ei koskaan ole ollut niin paljon rohkeutta, että uskaltaisin lähteä tekemään töitä lähettäjäpiirin varassa, olen kokenut saavani lähettäjäpiiriltä valtavasti. Sain nimittäin jo kasvuvuosinani ja niiden jälkeenkin osakseni paljon esirukousta. Siitä olen edelleen kiitollinen ja tahdon sen kiitollisuuden sanoa tässä ääneen. Se tuki, jota te olette vuosien varrella osoittaneet perheellemme on ollut sanoin kuvaamattoman arvokasta. Olen kasvanut ja elänyt tuntien, että minua kannetaan. Kiitos siitä teille, ja kiitos teistä Jumalalle, taivaalliselle Isällemme.
Tämä puhe ei toki tarkoita, että lähettäjäpiirin aika olisi ohi: ei ollenkaan. Leena jatkaa työtään teidän tukenne varassa. Jatkakaa hänen tukemistaan älkääkä jättäkö häntä yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti