Työn raskaan raatamisen keskellä on joskus myös äärimmäisen valoisia ja iloisia hetkiä. Tämä on päällimmäinen fiilis paluumatkalla Münchenistä, missä tänä vuonna kokoontui Euroopan kristillinen internet konferenssi (European Christian Internet Conference, ECIC). Omalla kohdallani tämä oli kolmas kerta osallistujana ja ensimmäinen kerta johtokunnan (Board) jäsenenä.
Konferenssiin osallistui kokoaikaisesti 42 henkeä eri maista, eri kirkoista ja eri organisaatioista. Suomalaiset, ruotsalaiset ja saksalaiset olivat suurimmat kansalaisuudet, mutta mukana oli myös ihmisiä Italiasta, Romaniasta, Tanskasta, Sveitsistä, Englannista ja Irlannista. Pohjoismaisten ja protestanttisten kirkkojen suuren osuuden selittää se, että kaksi edellistä konferenssia on järjestetty Suomessa ja Ruotsissa ja tällä kertaa saksalaisten oli helppoa ja edullista tulla mukaan. Raha ratkaisee näissäkin asioissa. Ensi vuonna konferenssi järjestetään Roomassa, joka toivottavasti kasvattaa katolisten osuutta. Lue lisää täältä.
Minusta oli mukavaa myös se, että konferenssiin osallistui muutama paikallinen pastori päivän tai parin ajan. Se on tavoiteltavaa aina. Konferenssin järjestäminen toivottavasti tukee aina järjestävän kirkon tai organisaation verkkotyötä.
Konferenssi on oikeastaan ekumeenisen verkoston live-tapaaminen. Osallistujien joukossa oli ihmisiä, jotka ovat oman kirkkonsa tai organisaationsa verkkotyön pioneereja ja joille ECIC on ollut tärkeä foorumi ideoiden jakamiseen sekä palautteen ja tuen saamiseen. Vertaistuki toimii tässäkin. Monissa kirkoissa verkkotyö on kohdannut rankkaakin vastustusta ja vaikka se ei näkyisi sanoissa, se näkyy mm. budjettipäätöksissä. Aina välillä kuullaan tarinoita myös siitä, miten joku toiminto tai yksikkö lopetetaan kokonaan. Tänä vuonna surtiin Baijerin kirkon verkkoyksikön lopettamista. Itse asiassa ECICin järjestäminen oli heidän viimeinen suuri työtehtävänsä, mutta sitä he eivät voineet vielä edes vuosi sitten aavistaa, kun konferenssin valmistelut todenteolla alkoivat.
Tämän vuoden vierailevista puhujista minulle antoisin oli Andre Morys, joka analysoi meille verkossa tapahtuvaa tunneviestintää. Ja ansiokkaasti analysoikin. Hänen keskeinen viestinsä oli, että tunneviestintä pitää ottaa vakavasti ja sitä pitää suunnitella. Hän väitti, että ihminen unohtaa mitä verkkosivulla sanotaan tai mitä värejä ja muotoja siellä on, mutta muistaa kyllä miltä vierailu tuntui. Tästä taisikin tulla koko konferenssin teema ja lentävä lause. "Vaikka unohtaisit kaiken mitä olen sanonut tai tehnyt, toivottavasti muistat miltä sinusta tuntui."
Minulle erityisen tärkeitä ECICissä ovat keskustelut toisten osallistujien kanssa. Aikaa keskusteluille ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi. Päivällä on paljon ohjelmaa ja yöt ovat liian lyhyitä. Monesta ECIC-keskustelukumppanista on tullut minulle tärkeitä ystäviä, joiden kanssa saatoin taas jutella rukouksesta, hengellisestä elämästä, unelmista ja suunnitelmista, verkkosovelluksista, ohjelmista, hassuista sattumuksista ja kirkkojemme erilaisista traditioista. Eikä meillä ollut eroa olimmeko protestantteja vai katolisia, maallikoita vai pappeja. Me olimme kristittyjä, joilla on yhteinen usko ja yhteinen tavoite. Olen rohkaistunut ja innostunut. Ja tuskin maltan odottaa ensi vuoden konferenssia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti