Näin helluntain kunniaksi oli mukavaa käydä messussa tutussa ja rakkaassa Viikin kirkossa. Pian on kulunut kaksi ja puoli vuotta siitä, kun viimeksi olen tehnyt seurakuntapapin töitä ja huomaan, että näen nyt asiat monella tavalla toisin kuin ennen. Messussakaan en käy kovin usein vaikka n. kerran kuussa onkin tilastollisesti melko usein. Nyt kiinnitän messussa huomiota myös vähän eri asioihin.
Tänä aamuna jäin erityisesti miettimään messun ajallista kestoa.
Ilkka Halava on kirjoittanut ja puhunut siitä, onko kirkko sairaala, kuntokeskus tai rajavartiolaitos. Kuntokeskus tuntuu minusta läheisimmältä, koska sellaisessa käyn useimmiten kolme tai neljä kertaa viikossa. Miksi käyn kuntokeskuksessa, mutta en messussa? Miten jumalanpalveluskäytännöissä voitaisi ottaa oppia kuntokeskuksista?
Kuntokeskus tarjoaa minulle sekä vapaata harjoittelua että ryhmäliikuntatunteja. Enimmäkseen käyn ryhmäliikunnassa. Tunteja on monenlaisia ja ne ovat myös ajalliselta kestoltaan vaihtelevia. Lyhyimmät tunnit ovat vain 15 minuutin venyttelyjä tai keskivartalotreenejä. Pisimpiä tunteja kutsutaan maratoneiksi ja niiden kesto on yleensä 2-4 tuntia. Kesäaikana tarjolla on tavallista enemmän 45 minuutin tunteja.
Yleensä valitsen tunnin tai harjoituksen, jonka kesto on noin tunnin. Tähän valintaan vaikuttaa olennaisesti se, että myös muuhun elämiseen tarvitaan aikaa: työpäivät ovat pitkiä, pitää käydä kaupassa, on muitakin harrastuksia, haluan tavata ystäviäni, pitää ulkoiluttaa koiraa.
En ole kertaakaan viimeisen parin vuoden aikana ollut messussa, jonka kesto olisi ollut vähemmän kuin 1 tunti 15 minuuttia, usein messu kestää lähes puolitoista tuntia eikä melkein kahden tunnin messukaan ole poikkeus. Nämä ovat niin pitkä tapahtumia, että kynnys osallistumiselle nousee. Jos tietäisin varmuudella, että messun kesto on sama kuin jumppatunnin eli 55 minuuttia, tulisin lähteneeksi useammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti