Jokaisen teologian ylioppilaan velvollisuus

En voi sanoa, että muistan ensimmäisen opiskelupäivän kuin eilisen, mutta jotain kuitenkin. Muistan sen ihmetyksen tunteen, kun seisoin Yliopiston päärakennuksen juhlavassa aulassa ja ymmärsin, että minulla on oikeus olla siellä. En ollut enää pyrkimässä mihinkään, olin olemassa, viipymässä.

Muistan Päärakennuksen Suuren Luentosalin (nykyään kuulemma luentosali 1) vaaleanruskeat keinonahkaistuimet ja ikkunoista tulvivan loppukesän valon. Muistan ainakin puolet niistä 200 ihmisestä, joiden kanssa yhdessä kohdistimme katseemme luentosalin puhujankorokkeelle.  

En enää muista, mitä olin opintojen alulta odottanut, mutta hämmästyin sitä, että tervetulotoivotuksia kävi pitämässä niin moni ihminen: oli professoreita, dekaani, opiskelijoiden edustajia ja monia muita arvovaltaisia henkilöitä. Tunsin itseni tärkeäksi. Suurin osa puheesta liittyi varmaan opiskelujen aloittamisen käytännön asioihin, mutta niistä puheista en muista mitään. Yhden puheenvuoron muistan ja sen piti dekaani Martti Parvio.

Hän sanoi, että jokaisen teologian ylioppilaan velvollisuus on käydä joka sunnuntai kirkossa.

Ensi kuulemalta tuo ajatus herätti minussa kapinamielen. ”Ei tuota voi keneltäkään vaatia”, ajattelin. Viikkojen ja kuukausien kuluessa kuitenkin mieleeni kylvetty pieni velvollisuuden siemen iti ja kantoi hedelmää. Se antoi voimaa nousta sunnuntaiaamuna sellaiseen aikaan, että ehdin kirkkoon kymmeneksi. Ja jos ei ehtinyt aamumessuun, oli aina jokin messu tarjolla iltapäivällä ja illallakin. Tuo kehotus kantoi lopulta koko opiskeluajan niin, että messu tuli osallistumisen kautta tutuksi ja läheiseksi.

Tuohon samaan kehotan nyt sinua, opintojasi aloittava teologian ylioppilas: Jokaisen teologin velvollisuus on käydä joka sunnuntai messussa.

Yliopisto antaa sinulle hyvät eväät kirkon töihin – heittäydy siis opiskeluihisi täysillä.  Opiskelujen ajan on hyvä käydä viikoittain tarkistamassa, miten oppimasi asiat liittyvät kirkon todellisuuteen. Kun käyt messussa, et ainoastaan syvennä oppimaasi vaan syvenet itsekin. 

(Tämä blogikirjoitus on julkaistu myös Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen sivulla.)

Ihmettelen

En ole päässyt omasta mielestäni vielä koskaan kylliksi blogini otsikon teemaan. Ehkä olen enemmän kummastellut kuin ihmetellyt ja näillä kahdella on suuri ero.

Oikeastaan haluaisin enemmän ihmetellä. Haluaisin huomata useampia niistä pienistä ihmeistä, joita ympärilläni on. Tänään ihmettelen auringonkukan keltaista väriä. Miten paljon lämpöä juuri tuohon sävyyn sisältyykään! Sen lämmön säilön talven varalle.

Monesti olen ajatellut, että usko on minulle ihmettelyä. Uskoon sisältyy niin paljon kaikenlaista, mitä en ymmärrä. Minun ei tarvitse ottaa kaikkeen siihen kantaa vaan voin jäädä ihmettelemään sitä. Ehkä joskus saan lisää tietoa ja voin myös kasvaa ymmärrykseltäni.

Ihmisten toiminnassa sen sijaan on myös paljon kummasteltavaa.

Oliiviöljy

Heinäkuussa toteutui yksi pitkäaikainen unelmani ja pääsin käymään Toscanassa ja Firenzessä. Matkustavan ryhmämme koostumus oli hieman erikoinen eivätkä kaikki tunteneet toisiaan entuudestaan. Jahkasimme muutaman kuukauden ajan sen välillä vuokraammeko maalaistalon vai kaupunkihuoneiston, mutta lopulta päädyimme kaupunkiin, koska maalaistaloissa ei ollut ilmastointia. Arvelimme, että sellainen olisi tarpeellinen heinäkuussa Italiassa. 

Ja olikin. Lämpötila oli joka päivä yli 30 astetta, parhaimmillaan 36 tai 38. Ilmastoinnin takia nukuimme yömme hyvin. Viidennen kerroksen huoneistostamme avautuvat näköalat ilahduttivat minua joka päivä: parvekkeelta katselimme aseman yli Duomolle ja Fiesoleen. Iltaisin söimme paikallisia herkkuja lähiravintoloissa. Ymmärsimme, että suomalainen syö elääkseen, mutta italialainen elää syödäkseen. 

Mutta siitä oliiviöljystä. 

Keskiviikkona jouduimme herättämään itsemme herätyskellolla ehtiäksemme viiniretkelle. Netistä olin löytänyt Tuscan Wine Society -nimisen yhdistyksen (yrityksen?), joka järjesti päivän mittaiasia viiniretkiä Chianti- ja Chianti classico alueelle. Päivän ohjelmaan kuului retki pikkubussilla, kaksi viininmaistelutilaisuutta, tutustumista viinitiloihin ja kaiken keskellä lounas. 

Pikkubussiin ahtautui meidän lisäksemme pariskunta Texasista ja toinen Kanadasta. Oppaana ja kuskina meillä toimi Rebecca Wine, joka perehdytti meitä sekä viineihin, että italialaiseen elämäntapaan. 

Ensimmäinen viinitilavierailu oli se, missä koin valaistumisen. Corzano-nimisellä tilalla istuimme ulos päivänvarjon alle ja eteemme kannettiin viinejä, juustoja, leipää ja oliiviöljyjä ja viinitilan edustaja kertoi meille niistä kaikista. Viinejä ja juustoja olen maistellut ennenkin, mutta oliiviöljyjä en koskaan. Ennen käytin ruuan valmistuksessa rypsiöljyä, mutta sitä ei todellakaan koskaan tehnyt mieli maistella. 

Maistelimme neljää erilaista oliiviöljyä. Öljyä kaadettiin pieneen kippoon ja siihen kastettiin toscanalaista maalaisleipää. Opin, että hyvänlaatuisen oliiviöljyn tunnistaa siitä, että se maistuu aavistuksen vastaleikatulle nurmikolle. Sen lisäksi joku öljyistä oli voimakas, joku ikään kuin pippurinen ja joku mieto. Mielenkiintoista, ajattelin. 

Corzanosta suunnistimme elämykselliselle lounaalle pieneen teurastamoon ja toiselle viinitilalle viininmaistajaisiin. Viinit ja ruuat olivat mahtavia, mutta oli mahtavaa myös rytyyttää pikkubussissa pitkin Toscanan kuoppaisia pikkuteitä. Maisemat olivat aivan mahtavat. 

Kotiin palattua olen jatkanut oliiviöljyjen maistelua. Huomaan, että oliiviöljy maistuu vastaleikatun ruohon lisäksi voimakkaasti auringolta. Se on maku, joka kuljettaa minut hetkessä takaisin auringonpaahtamien mäenrinteiden ja viiniviljelmien keskelle, takaisin lomaan. 

Blogini on muuttanut

Blogini siirtyy tänne Bloggeriin Vuodatuksesta. Olen pitänyt siellä blogia vuodesta 2006 alkaen, mutta koska Vuodatus on blogialustana NIIIN kömpelö, siirryn nyt tänne.

Vanhoja kirjoituksia voi edelleen lukea osoitteessa terhip.vuodatus.net. Pikkuhiljaa yritän siirtää niitä tänne, etteivät katoa.