perjantai 26. lokakuuta 2012

Kapina marraskuun ankeutta vastaan

Pian se alkaa: marraskuu. Se on kuukausi, jota pelätään ja inhotaan eniten. Sitä sanotaan harmaaksi, synkäksi ja pimeäksi ja siihen liittyy mielikuvia loskasta, lumesta, sateesta ja tuulesta. Niistä tahtoo tulla ihmisten sisäisiä mielentiloja.

Olen tänään optimistisella päällä ja toivon, että me kaikki yhdessä julistamme kapinan marraskuulle. Tehdään marraskuusta vuoden mukavin kuukausi.

Marraskuun luontaisetuna on se, että siihen ei sisälly yhtään ns. pakollista juhlaa. On siis tilaa omille juhlille. Marraskuu on selvästi punaviinikuukausi, sillä punaviinissä on sama samaa synkkyyttä. Mitä synkemmäksi marraskuu käy, sitä synkempää punaviiniä siis maistelkaamme! Vinkkejä saa jakaa tämän kirjoituksen kommenteissa. Punaviinin kanssa voi nauttia joko raskaan aterian ystävien seurassa tai vain kevyesti suklaata,  pähkinöitä tai juustoja. Tai kaikkia niitä. Koska on marraskuu, ei tarvitse niin välittää siitä, mikä yleisen mielipiteen mielestä on sopivaa tai hyvää. Tee niin kuin haluat.

Marraskuu voitaisi julistaa myös viralliseksi villasukka-kuukaudeksi. Lokakuussa on vielä häivähdys kesää, mutta marraskuussa alkaa paleleminen. Sen torjumiseksi tarvitaan villasukat. Useimmiten monet villasukat. Moniväriset villasukat. Mitä villimmät värit, sen paremmin ne torjuvat marraskuun vilua.

Steiner-pedagogiigasta opin, että joskus jokin asia saadaan korjattua tai parannettua tuottamalla sitä yli äyräiden. Jos pimeys ahdistaa, hanki sitä lisää. Mene elokuviin ja pakene pimeyden turvin toisiin maihin, missä aurinko paistaa heleästi ja lämpö hivelee hiuksia. Ota projektiksi katsoa vaikka kaikki tänä vuonna ilmestyneet tärkeät elokuvat juuri nyt marraskuussa. Et ehdi kunnolla edes huomata tätä pimeyttä ennen jouluvalojen syttymistä.

Koska sää pilaa elämämme marraskuussa, älä mene ulos. Ota harrastukseksesi shoppailu. Käy lämpimissä, kuivissa ja kirkkaasti valaistuissa ostosparatiiseissä ja nauti kaikki erikoiskahveja ja etnisiä ruokia. Ostosparatiisit on nykyään suunniteltu ajanviettoa varten, ei siellä ole ostopakkoa.

Jos pakkaset uhkaavat pilata elämäsi, hikoile joka päivä. Hien saa pintaan saunassa ja kuntosalilla, mutta myös siivotessa. Mitä tahansa teetkin, tee se hikoillen.

Ja vielä: tarjoa kaverille kahvit kaupungilla. Jos sinulla on synkkää ja ankeaa, niin on kaverillakin. Keksi tekosyy, jonka varjolla voitte istahtaa tunniksi johonkin tunnelmalliseen kahvilaan ja puhua. Marraskuu on erinomainen kuukausi keskusteluille.

Todennäköisesti itse käytän hyväksi koeteltua kirja+sohva -tekniikkaa marraskuun selättämisessä. Kääriydyn isoäidin virkkaamaan torkkupeittoon ja katoan maailmaan, missä sanat maalaavat mielikuvia. Sellainen marraskuu on oikeastaan aika mukava.

3 kommenttia:

  1. Hyviä tekemisiä marraskuulle! Itse aloitin glögikauden eilen. Pidän glögistä, joten en ehdi kyllästyä siihen ennen tammikuuta. Sopii marraskuuhun ihan yhtä lailla kuin jouluunkin.

    Nyt kun olen vapaana tutkijana ajattelin yrittää tällaista: pitää ajoittain itseni kanssa kävelypalaverin keskellä päivää. Hämmästyttävää kyllä marraskuussakin paistaa välillä aurinko! Puolen tunnin happihyppelyn jälkeen töitäkin jaksaa tehdä paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea tuo kävely keskellä päivää, Flora. Pitääpä muistaa.

      Kun kerran olin aloittanut tämän ideoinnin, se vaan jatkui ja jatkui. Illalla mieleen tuli vielä yksi tapa karkoittaa marraskuun ankeutta: Tee jotain hyvää toiselle ihmiselle, vaikka tuntemattomallekin. Usein. Silloin ajatus kiertyy pois omasta olosta.

      Poista
  2. Ihana kirjoitus, täälläkin se sai aikaan monta listaan lisättävää asiaa, kuten
    * Viritä kotiisi "pimeänkarkoitus-valot" eli vaikkapa pienet ledivalot isoon kirkkaaseen lasimaljakkoon tai kiedottuna risukranssin ympärille. Adventtikynttelikön voi sytyttää vasta ekana adventtina, mutta näistä valoista voi iloita jo kuukauden ennen sitä!
    * Osta kotiin paljon hyvää teetä - punaviini ja glögi eivät ehkä maistu aina, joten iso kuppi kunnon teetä tuo iloa välihetkiin.
    * Hanki ihanaa lankaa ja kauniit puikot ja istu sohvalle ja anna kilistä. Huomaamatta vaikka valmistuu tärkeille ihmisille joululahjoja.
    * Venyttele. Pitkät, rauhalliset venytykset ja syvään hengittäminen rentouttavat ja karkoittavat marraskuun murhetta!

    VastaaPoista