lauantai 1. syyskuuta 2012

Porkkanakakku

Paras kakku minkä tiedän on porkkanakakku. Löysin reseptin joskus kauan sitten ja olen tarjonnut tätä herkkua ystävilleni jo yli 30 vuoden ajan. Ja aina se saa yhtä suuren suosion.

Nyt olen päättänyt julkaista tämän suosikkireseptini, jotta muutkin voivat tehdä ja tarjota samanlaista kakkua. Monet ovat nimittäin pyytäneet tätä ohjetta minulta, mutta en ole koskaan onnistunut kääntämään sitä suomalaisiin mittoihin ja asteisiin. Improvisoikoon siis itse kukin tämän reseptin äärellä.


Keittokirja, missä porkkanakakun ohje on, oli aikonaan lahja äidiltä minulle. Sain sen ensimmäisenä syksynä sen jälkeen, kun olin muuttanut kotoa opiskelupaikkakunnalle. Äiti oli kotitalousopettaja ja luulen, että keittokirja oli hänen ajatuksissaan ehkä suurintä evästä ja huolenpitoa esikoistyttärelle.


Eikä tämä keittokirja ollut mikä tahansa keittokirja. Vanhempani työskentelivät amerikkalaisessa evankelioimisjärjestössä ja tämä oli tuon järjestön kustantama keittokirja. Kirjan loppuosassa on myös eväitä hengelliseen elämään.

Mutta tässä siis porkkanakakun ohje vielä aukikirjoitettuna siltä varalta, että kuvan ohjeesta on vaikea saada selvää:

CARROT CAKE (Good for you!)

2 cups flour
2 tsps baking powder
1 1/2 tsps cinnamon
2 tsps soda
1/2 tsp salt
1 cup oil
1 cups brown sugar
4 eggs
1 cup chopped nuts
3 cups grated carrots

Mix dry ingredients; add oil and blend.
Add eggs one at a time and beat after each addition.
Add carrots and nuts and blend well.
Bake in 9 x 13'' pan (or 2 9'' layer pans) at 350 degrees for 45 minutes.

FROST:
1 8-oz. pkg. cream cheese
1/2 cup margarine
1 lb box powdered sugar
2 tsps vanilla

Mix together until smooth and spread on cake.

Ja sitten toimituksen huomautukset:
Ohje seuraa amerikkalaisia mittayksiköitä kuten kuppeja ja tuumia. Amerikkalainen kuppi ei ole mikään tarkka mitta ja olen huomannut, että vaihtelee kahden ja kahden ja puolen desilitran välillä. Tämän kakun tekeminen ei ole mitään eksaktia tiedettä, joten voit soveltaa kuppikokoa oman mielesi mukaan.

Kuten kuvasta huomaa, olen joskus laskenut, että kolmeen kuppiin tarvitaan kuusi porkkanaa ja että tuorejuustopaketin koko on 226 g. Paistolämpötilassa mainitut asteet ovat Fahrenheit-asteita, joiden muuntosuhde Celsius-asteisiin on jotain 4/9. Jos et ole superinnostunut matematiikasta, on helpointa vain puolittaa astemäärä.

Ja vielä yksi vinkki: sokeria ei kannata laittaa niin paljon kuin ohjeessa sanotaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti