Mitä opin Steve Jobsilta?

Sain juuri luettua Steve Jobsin elämänkerran. Koko kirjan ajan oli todella ärsyyntynyt. En lainkaan pidä ihmisistä, jotka saavat raivokohtauksia, käyttävät hyväksi toisia ihmisiä, ovat insensitiivisiä toisten tunteille ja eivät kuuntele. Kirjan mukaan nämä asiat leimasivat Jobsin jokapäiväistä vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa. Hän oli itsepäinen ja joustamaton. Hän halusi asioiden tapahtuvan tietyllä tavalla ja väänsi niin kauan, että niin tapahtui. Argh. Luin kuitenkin kirjan loppuun.

Kimmokkeen tähän kirjaan tarttumiselle sain johtamiskurssilta. Siellä kouluttaja sanoi naureskellen, että "jos haluaa voi lukea sen Steve Jobsin elämänkerran johtamisen näkökulmasta, että onhan siinä siitäkin". Siitä heräsi uteliaisuus. Oliko Jobsin johtamistyyli jotenkin kummallinen, persoonallinen?

Jobsista tuli kaikesta ärsyttävyydessään yksi maailman merkittävimmistä yritysjohtajista, joten elämänkerran alkulukujakin lukee sen suodattimen läpi. Jobsin johtajan uran alkuvaihe vaikutti hapuilevalta ja kokeilevalta. Hän ei tiennyt, mitä oli tulossa. Tietotekniikka kiinnosti häntä lähinnä muotoilun näkökulmasta, mutta koska hän ei ollut insinööri hänestä tuli johtaja. Hän tarvitsi rinnalleen ja ympärilleen ihmisiä, joiden kanssa voisi toteuttaa visionsa hyvistä teknologiatuotteista. Johtajana hän joko ihastui tai vihastui hänelle esiteltyihin ratkaisuihin. Hän pakotti insinöörit sovittamaan tekniset ratkaisut tuotteen muotoiluun. Hän saattoi laittaa tiimit aloittamaan alusta useita kertoja.

Koko uran ajan hänellä oli yksi johtoajatus: tehdä ihmisille laadukkaita tuotteita. Jobsin ensisijainen tavoite johtajana ei ollut tehdä paljon rahaa tai haalia paljon vaikutusvaltaa vaan tehdä täydellisiä tavaroita. Tietynlainen idealisti siis. Raha ja vaikutusvalta seurasivat perässä.

Tunnistan Jobsin idealismissa jotain hyvin 70-lukulaisuutta. Olin teini ja nuori aikuinen samoihin aikoihin Steve Jobsin kanssa. Kuuntelimme samoja bändejä ja katsoimme samat elokuvat. 70-luku oli aikaa, jolloin huumeita kokeiltiin laajemmin kuin ennen. Kaliforniassa Steve käytti LSD:tä, Helsingissä meitä varoiteltiin huumeistä jo ehkä keskikoulun toisella tai kolmannella luokalla. Niitä tarjottiin silloin 70-luvun alkuvuosina Helsingissä nuorille ilmaiseksi.

Joissain kirjan nuoruuskuvissa Steve Jobs on paljain jaloin. Paljasjalkaisuuskin jotenkin kuului 70-lukulaiseen hippi-anarkisti-ihailuun. Ja se, että jos ei suoraan harrastettu transsendenttistä mietiskelyä, niin mietiskeltiin, mitä se mietiskely on. Tähän 70-lukulaiseen idealismiin minun mielessäni liittyvät myös rahan vähättely ja esteettisten arvojen korostaminen. Ehkä myös se, mitä kutsuttiin "oman itsensä toteuttamiseksi". Näitä vaikutteita näen myös Steve Jobsin nuoruudessa.

Steve Jobs oli siis oman aikansa lapsi, joka toteutti oman aikansa ihanteita.

Mitä siis opin? Opin, että kannattaa pitää kiinni ihanteistaan. Idealisti voi saada aikaan jotain merkittävää. Yksi ihminen voi muuttaa maailmaa.

Ja hiiteen kaikki ne, jotka väheksyvät idealisteja.

Juhlikaa! Paasto on päättynyt, samoin #päivänhyvätyö

Oi ihana pääsiäinen!

Näin ajattelin monta kertaa pääsiäistä odotellessa. Tehdä yksi hyvä työ päivässä ja twiitata siitä osoittautui tällaiselle peruslaiskalle ihmiselle vaativaksi projektiksi. Jos olisin pyristellyt paastoprojektissani yksin, olisin hiljaisesti unohtanut sen viimeistään kahden viikon jälkeen. Onneksi mukaan lähti muutama muukin. Muutama twiittasi hyvistä töistä päivittäin, jotkut kerran tai pari. Nostan tähän blogipostaukseen muutamia twiittejä. Koska en ole kysynyt lupaa niiden julkaisemiseen, julkaisen ne niin, että twiittaajien nimet ja kuvat on häivytetty. Toivottavasti se on ok. Jos ei ole, laittakaa viestiä.

Yhteisesti twiittasimme tägillä #päivänhyvätyö roskien keräämisestä, ihmisten ilahduttamisesta, lapsiperheen tukemisesta, lastenhoidoista, naapurin lapsista, koiran hemmottelusta, riitelemättä jättämisestä,  vapaaehtoistoiminnasta, lähikauppojen tukemisesta, rahan lahjoittamisesta hyväntekeväisyyteen ja monenlaisesta muusta auttamisesta.

Helppoa ei jokapäiväinen hyvien töiden tekeminen ollut ja tuli päiviä, jolloin hyvä työ jäi tekemättä. Joskus hyvää työtä oli vaikea erottaa kaikesta siitä, mitä arjessa muutenkin, vanhempana tai työtoverina, teki muiden hyväksi.

Paastonaika kesti 40 päivää. Yhteensä vain muutama ihminen on tehnyt kolmatta sataa pientä hyvää tekoa tänä aikana. Vaikka maailma ei tullut valmiiksi eikä ehkä näkyvästi paremmaksi tämän aikana uskon, että nämä pienet hyvät teot ovat olleet kääntämässä suuntaa kuitenkin sinne hyvään päin. Pienillä teoilla on ainakin pieni vaikutus koko maailmankaikkeudessa.

Hyvien töiden tekemisen vaikutus ehkä on suurin hyvien töiden tekijälle itselleen. Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka tekevät hyviä tekoja tai toimivat vapaaehtoistyössä, ovat onnellisempia kuin ihmiset, jotka eivät niin tee. Omassa elämässä onnellisuus-vertailua on mahdoton tehdä, mutta kyllä minussa jokin tyytyväisyys on, että jaksoin koko seitsemän paastoviikkoa ponnistella hyvien tekojen parissa.

Yksi hyvä työni paaston aikana oli lahjoitaa vanhat viinilasit tyttärelle. Ajattelin ostaa pääsiäiseksi. Niin siinä sitten kävi, että unohdin ostaa ne uudet lasit. Pääsiäisen juhlaviinit juotiin sekalaisista laseista.

Päivän hyvä työ, ensimmäinen viikko

Siitä on nyt viikko, kun alkoi pääsiäistä edeltävä paasto ja samalla oma paastoprojektini, jossa tehdään hyvä työ joka päivä ja twiitataan siitä. Mitä on tapahtunut tämän ensimmäisen viikon aikana?

Ihan ensimmäiseksi joku reagoi siihen, että hyvistä töistä twiitataan. Jos tekee hyvä asioita, olisi kuulemma kristillisempää olla niistä hiljaa. Olen tuosta ihan samaa mieltä. Se olisi parempi. Mutta olen samalla myös niin heikko, että tarvitsen toisten ihmisten rohkaisua ja jos huomaan, että muutkin tekevät hyviä töitä, se motivoi minua jatkamaan. Tämän olen haivainnut myös tämän ensimmäisen viikon aikana oman kokemuksen kautta.

Olen havainnut myös, oman kokemuksen kautta, että hyvien töiden löytäminen omista päivistä on melko työlästä. Jos en ole tehnyt jotain hyvää aivan suunnitelmallisesti ja aikomuksella, illalla on pitänyt muistella koko päivä läpi ja yrittää löytää sieltä se hyvä työ. Onneksi useimmiten niitä onkin löytynyt.

Olen yrittänyt levittää hyvien töiden tekemisen tartuntaa. Ainakin neljä muuta twiittaa nyt päivittäin jostain hyvästä teosta. Mahtavaa - olen siitä iloinen ja se rohkaisee minua. Meitä on yhteensä viisi! Lisäksi esim. Flora sanoi tuossa edellisen postauksen kommentissa, että hyvä töitä voisi tehdä, mutta ei ole Twitterissä. Meitä saattaa siis olla enemmänkin, mutta emme vaan tiedä kaikista.

Vielä voi liittyä mukaan! Tässä ei katsella taaksepäin vaan eteenpäin ja paastoa on jäljellä vielä kuusi viikkoa.

Päivän hyvä työ

Keskiviikkona se taas alkaa: paastonaika. Sitä ennen pidetään karnevaalia eli juhlitaan riehakkaasti. Paasto tarkoittaa aikaa, jossa luovutaan jostain asiasta ja saadaan näin omaan elämään lisää tilaa hiljentymiselle, mietiskelylle tai jollekin hyvälle asialle. Paasto ei ole pysyvä elämänmuutos vaan projekti: tämä paasto päättyy pääsiäisenä.

Tänä vuonna olen päättänyt kilvoitella pienten hyvien töiden tekemisessä. En siis aio luopua jostakin, sillä yksinkertainen elämäni on jo nyt niin karua, että juuri mitään karsittavaa siinä ei enää ole. Sen sijaan hyviä asioita voisi olla enemmän. Niinpä olen päättänyt tehdä pieniä hyviä tekoja joka päivä. Olen antanut projektille nimeksi Päivän hyvä työ.

Lapsena muistan kuulleeni, että partiolaisilla tai jollain muulla vastaavalla järjestöllä oli sellainen ihanne, että ihmisen piti tehdä päivässä yksi hyvä työ. Se tarkoitti jonkun toisen ihmisen pyyteetöntä auttamista. Se voisi olla myös roskan poiminen ja roskiin laittaminen, kahvinkeittäminen työpaikalla tai lastenvaunujen nostaminen bussista. Olennaista hyvässä työssä on se, että se hyödyttää jotain toista ihmistä.

Toivoisin, että muutkin osallistuisivat tähän projektiin. Joka päivä jokaiselle tarjoutuu uusia mahdollisuuksia tehdä hyviä tekoja jollekin ihmiselle ja kuka tahansa voi niitä tehdä. Tekemisen lisäksi olisi tietysti kiva lukea tai kuulla toisten tekemisistä. Siitä saa rohkeutta ja voimaa jatkaa, sillä en odota projektin olevan vain mukava vaan ihan varmasti se tarjoaa myös haastetta.

Jos siis haluat sinäkin liittyä tähän paastoprojektiin ja tehdä päivittäin ainakin yhden hyvän teon, olisin siitä kovin iloinen. Kerro teostasi Twitterissä tägillä #päivänhyvätyö, jotta muutkin saamme lukea siitä. Ei se sen vaikeampaa ole. Siis teko ja twiitti.

Jään odottamaan mitä tapahtuu. Keskiviikkona aloitetaan.

Nappisota

Kun olin lapsi, yksi lempipuuhasteluistani oli isoäitini, jota mammaksi kutsuttiin, nappien järjestäminen.

Mamma oli modisti ja muutenkin taitava käsityöihminen. Hän oli myös säästäväinen ja kun joku vaate muuttui käyttökelvottomaksi ja siitä oli kokonaan luovuttava, mamma ratkoi napit irti ja laittoi ne talteen mahdollista myöhempää käyttöä varten.

Nappeja säilytettiin purkeissa ja pahvilaatikoissa. Oli ihanaa upottaa kätensä nappilaatikkoon ja antaa nappien valua sormien välistä. Tutkin nappeja ja järjestelin niitä koon ja värin mukaan. Ankkurinkuvilla koristetut napit olivat samanlaisia, joita oli minun talvitakissani. Haaveilin vaatteista, joihin Mamman nappeja voisi ommella.

Aika kului ja sukupolvet siirtyivät taivaallisen ompeluseuraan. Kävi ilmi, että myös siskoni oli pienenä leikkinyt napeilla. Aikuisena välillemme syttyi nappisota. Kumpikin meistä piti itseään nappien Ainoana Oikeana Omistajana. Vuosikausia kestäneessä sodassa olin koko ajan voitolla, koska napit nyt vain sattuivat olemaan minun kaapissani. Lopulta annoin siskolle puolet, mutta arvelen, ettei hän ole vieläkään tyytyväinen. Hän kun pitää itseään sukumme käsityötaidon perijänä ja siksi oikeutettuna juuri nappeihin.

Miksi tämä postaus juuri tänään? Tarvitsin uuden napin yhteen vaatteeseen. Niinpä kaivoin vaatehuoneen takanurkasta Mamman raidalliset nappilaatikot - ja sieltä löytyi nopeasti sopiva nappi.

Maailmanloppu tulee, oletko valmis?

Kannattaakohan joulua ryhtyä valmistelemaan, jos maailmanloppu on tullakseen jo ennen joulua? Ja jos se ei tulisikaan, ehtii sitä valmistella joulun sen jälkeenkin.

Maailmaa kiertää voimakas huhu, jonka mukaan vanha Maya-kalenteri ennustaa maailman päättyvän 21.12.2012. Muistaakseni muutama sata vuotta sitten laadittu kalenteri päättyy tuohon päivään ja siitä on vedetty se johtopäätös, että se on maailman olemassaolon viimeinen päivä. Ilmatar.net on yksi sivusto, joka tarjoaa jopa useita maailmanlopun laskureita. Koska Mayat elivät Etelä-Amerikassa on maailmanlopun tarkka ajankohta Suomessa 22.12. klo 9:59:59.

Maailmanloppu on juuri nyt yksi kuumimmista puheenaiheista. Se tulee vastaan Facebookissa nyt joka päivä. Onhan tuohon pelottavaan päivään aikaa enää viikko ja päivä eikä kukaan tiedä, mitä se päivä tuo tullessaan.

Maailmanlopun odottaminen on tärkeä osa Jeesuksen seuraajien uskoa. Evankeliumien mukaan Jeesus lupasi, että hän tulee takaisin opetuslastensa luokse ja nämä ovat aina odottaneet tätä paluuta. Jeesuksen paluun odotettiin tapahtuvan vielä Pietarin, Paavalin ja kumppaneiden eläessä. Näin ei käynyt, mutta kristillinen kirkko ei ole koskaan lakannut uskomasta etteikö Jeesus joskus palaisi ja etteikö koko maailma silloin joutuisi tuomiolle.

Matteuksen evankeliumissa opetuslapset kysyvät Jeesukselta, millaisista merkeistä tietää kaiken lopun olevan lähellä. Jeesus vastaa: "Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu käsillä. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätä ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua." (Matt. 24:6-8) Sodista, kansojen välisistä ristiriidoista, nälänhädästä ja maanjäristyksistä siis voimme aavistaa maailmanlopun olevan lähellä. Check - näistä kerrotaan uutisissa lähes joka päivä. Maailmanloppu on lähellä.

Johanneksen ilmestys, Uuden testamentin viimeinen kirja, kuuluu ns. ilmestyskirjallisuuteen. Se on kirjallisuuden laji, jossa kuvataan näkyjä ja visioita. Usein nämä visiot sisälsivät kuvia tuhosta ja niiden ajateltiin sisältävän ennustuksia. Joskus ilmestyksiin oli kirjoitettu salattuja viestejä aikalaisille. Johanneksen ilmestyksessä kerrotaan vihan maljoista, tuomiosta, tuhosta, tuhat vuotisesta valtakunnasta, kuolleiden herättämisesta ja viimeisestä tuomiosta. Nämä kuvaukset ovat omiaan herättämään kauhua myös tämän päivän ihmisissä, jos ajatellaan niiden olevan ennustuksia pian toteutuvasta todellisuudesta.

Johanneksen ilmestyksen kuvaus ei kuitenkaan lopu tuhon kuviin. Lopun jälkeen jotain jatkuu ja kirjoittaja kuvaa näkyään: Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen." (Ilm. 21:3-4) Tuhon jälkeen tulee jotain uutta. Jumala on armollinen.

Rikkaudesta ja köyhyydestä

Olen usein miettinyt sitä, miksi en vähäisistä rahavaroista huolimatta ole oikeastaan koskaan tuntenut itseäni köyhäksi. Tai jos olenkin tietänyt itseni köyhäksi, olen nähnyt siinä jotain vapauttavaa, ikäänkuin suuren tilan, missä voin olla vapaasti.

Yhden vastauksen löysin tänään Seppo Häyrysen ja Heikki Kotilan kirjoittamasta kirjasta Retriitti - tie hiljaisuuteen (Edita 2003). Kirjan ensimmäisessä luvussa Heikki Kotila kuvaa tätä aikaa ja sitä, miten se muuttaa käsitystämme siitä, mikä on ylellisyyttä, luksusta. Hän viittaa saksalaiseen esseistiin ja runoilijaan Hans Magnus Enzensbergeriin, joka on todennut, että luksus on muuttumassa. Ennen se oli rahaa ja sitä kaikkea mitä rahalla saa. Enzensberger väittää, että on kuusi asiaa, jotka ovat tämän päivän ja tulevaisuuden ihmiselle luksusta. Ne ovat aika, huomio, tila, hiljaisuus, ympäristö ja turvallisuus.

En voisi olla enempää samaa mieltä.

• Aika on se, mistä meillä kaikilla tuntuu olevan pula. Ajan vähäisyyden tuntee nahoissaan jokainen, niin johtaja kuin alainen, ostaja ja myyjä, tutkija ja opiskelija. Liikenteessä sen huomaa erityisesti: bussin tai junan myöhästyminen on kuin ihmisiltä vietäisi jotain ainutlaatuisen arvokasta. Ylellisyyttä on se, että voi päättää kuinka itse aikansa käyttää ja tähän ylellisyyteen on mahdollisuus vain harvoilla 
• Huomiosta kilpaillaan. Jokainen tahtoo sinun huomiosi omalle asialleen, omalle kampanjalleen ja omalle missiolleen. Mediat kilpailevat huomiostasi, tämä blogikirjoituskin. Virikkeiden moninaisuuden keskellä on vaikea erottaa mikä on oikein ja tärkeää. Ylellisyyttä on se, että voi vapaasti valita mihin huomionsa kohdistaa, mitä katselee ja kuuntelee. 
• Ihminen tarvitsee tilaa. Erityisesti kaupungeissa tilanpuute on huutava. Kaikkiin mahdollisiin paikkoihin rakennetaan jotain, avaruutta tuovat metsät ja pellot pakenevat yhä kauemmas ja muuttuvat ylellisyydeksi. Ylellisyyttä on myös väljyys kotona. Sitä luo turhasta tavarasta vapautuminen.  
• Hiljaisuuden löytäminen jatkuvan melun keskellä on vaikeaa. Taustamusiikit, naapurista kantautuva television ääni (siellä asuu huonokuuloinen vanhus) ja jatkuva liikenteen humina peittävät alleen elämisen ja luonnon pienet äänet. Hiljaisuus ei ole äänettömyyttä vaan sen kuuntelemista, mitä yleensä ei voi kuulla. 
• Puhdas ympäristö on ylellisyyttä. Se on vapaa liasta, metelistä ja hajuista ja yhä harvempi kesämökkikään on enää täysin puhtaassa ympäristössä. 
• Viimeinen luksus on turvallisuus. Turvallisuuden tunteemme järkkyy päivittäin, kun katsomme ja kuuntelemme uutisia. Sodat ja terrori-iskut, levottomuudet ja vallankumoukset, maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat kaikki turvallisuuttamme heikentäviä asioita. Ylellisyyttä on se, ettei tarvitse pelätä. 

Niillä, joilla on paljon rahaa tai valtaa, ei nykyään ole mahdollisuus saada itselleen näitä ylellisyyksiä. He voivat ostaa itselleen tilaa, mutta eivät ehkä aikaa, rauhaa tai turvallisuutta. Monilla, joilla on taas olisi aikaa, ei ole turvaa tai tilaa, että he voisivat iloita siitä. 

Aikaa, huomiota, tilaa. Hijaisuutta ja rauhaa. Puhdasta ympäristöä ja turvallisuutta. Näitä asioita haluaisin tänäkin vuonna antaa joululahjaksi. Se vasta olisikin ylellistä.