torstai 13. joulukuuta 2012

Maailmanloppu tulee, oletko valmis?

Kannattaakohan joulua ryhtyä valmistelemaan, jos maailmanloppu on tullakseen jo ennen joulua? Ja jos se ei tulisikaan, ehtii sitä valmistella joulun sen jälkeenkin.

Maailmaa kiertää voimakas huhu, jonka mukaan vanha Maya-kalenteri ennustaa maailman päättyvän 21.12.2012. Muistaakseni muutama sata vuotta sitten laadittu kalenteri päättyy tuohon päivään ja siitä on vedetty se johtopäätös, että se on maailman olemassaolon viimeinen päivä. Ilmatar.net on yksi sivusto, joka tarjoaa jopa useita maailmanlopun laskureita. Koska Mayat elivät Etelä-Amerikassa on maailmanlopun tarkka ajankohta Suomessa 22.12. klo 9:59:59.

Maailmanloppu on juuri nyt yksi kuumimmista puheenaiheista. Se tulee vastaan Facebookissa nyt joka päivä. Onhan tuohon pelottavaan päivään aikaa enää viikko ja päivä eikä kukaan tiedä, mitä se päivä tuo tullessaan.

Maailmanlopun odottaminen on tärkeä osa Jeesuksen seuraajien uskoa. Evankeliumien mukaan Jeesus lupasi, että hän tulee takaisin opetuslastensa luokse ja nämä ovat aina odottaneet tätä paluuta. Jeesuksen paluun odotettiin tapahtuvan vielä Pietarin, Paavalin ja kumppaneiden eläessä. Näin ei käynyt, mutta kristillinen kirkko ei ole koskaan lakannut uskomasta etteikö Jeesus joskus palaisi ja etteikö koko maailma silloin joutuisi tuomiolle.

Matteuksen evankeliumissa opetuslapset kysyvät Jeesukselta, millaisista merkeistä tietää kaiken lopun olevan lähellä. Jeesus vastaa: "Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu käsillä. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätä ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua." (Matt. 24:6-8) Sodista, kansojen välisistä ristiriidoista, nälänhädästä ja maanjäristyksistä siis voimme aavistaa maailmanlopun olevan lähellä. Check - näistä kerrotaan uutisissa lähes joka päivä. Maailmanloppu on lähellä.

Johanneksen ilmestys, Uuden testamentin viimeinen kirja, kuuluu ns. ilmestyskirjallisuuteen. Se on kirjallisuuden laji, jossa kuvataan näkyjä ja visioita. Usein nämä visiot sisälsivät kuvia tuhosta ja niiden ajateltiin sisältävän ennustuksia. Joskus ilmestyksiin oli kirjoitettu salattuja viestejä aikalaisille. Johanneksen ilmestyksessä kerrotaan vihan maljoista, tuomiosta, tuhosta, tuhat vuotisesta valtakunnasta, kuolleiden herättämisesta ja viimeisestä tuomiosta. Nämä kuvaukset ovat omiaan herättämään kauhua myös tämän päivän ihmisissä, jos ajatellaan niiden olevan ennustuksia pian toteutuvasta todellisuudesta.

Johanneksen ilmestyksen kuvaus ei kuitenkaan lopu tuhon kuviin. Lopun jälkeen jotain jatkuu ja kirjoittaja kuvaa näkyään: Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen." (Ilm. 21:3-4) Tuhon jälkeen tulee jotain uutta. Jumala on armollinen.

1 kommentti:

  1. Kaksi ajankohtaista linkkiä:
    Ensimmäinen koskee lapsia ja maailmanloppua.
    http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1713834/miten_olette_kertoneet_lapsille_lahestyvasta_maailmanlopusta

    Tästä toisesta linkistä löytyy laskuri.
    http://endworldcounter.com/

    VastaaPoista