Sain juuri luettua Steve Jobsin elämänkerran. Koko kirjan ajan oli todella ärsyyntynyt. En lainkaan pidä ihmisistä, jotka saavat raivokohtauksia, käyttävät hyväksi toisia ihmisiä, ovat insensitiivisiä toisten tunteille ja eivät kuuntele. Kirjan mukaan nämä asiat leimasivat Jobsin jokapäiväistä vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa. Hän oli itsepäinen ja joustamaton. Hän halusi asioiden tapahtuvan tietyllä tavalla ja väänsi niin kauan, että niin tapahtui. Argh. Luin kuitenkin kirjan loppuun.
Kimmokkeen tähän kirjaan tarttumiselle sain johtamiskurssilta. Siellä kouluttaja sanoi naureskellen, että "jos haluaa voi lukea sen Steve Jobsin elämänkerran johtamisen näkökulmasta, että onhan siinä siitäkin". Siitä heräsi uteliaisuus. Oliko Jobsin johtamistyyli jotenkin kummallinen, persoonallinen?
Jobsista tuli kaikesta ärsyttävyydessään yksi maailman merkittävimmistä yritysjohtajista, joten elämänkerran alkulukujakin lukee sen suodattimen läpi. Jobsin johtajan uran alkuvaihe vaikutti hapuilevalta ja kokeilevalta. Hän ei tiennyt, mitä oli tulossa. Tietotekniikka kiinnosti häntä lähinnä muotoilun näkökulmasta, mutta koska hän ei ollut insinööri hänestä tuli johtaja. Hän tarvitsi rinnalleen ja ympärilleen ihmisiä, joiden kanssa voisi toteuttaa visionsa hyvistä teknologiatuotteista. Johtajana hän joko ihastui tai vihastui hänelle esiteltyihin ratkaisuihin. Hän pakotti insinöörit sovittamaan tekniset ratkaisut tuotteen muotoiluun. Hän saattoi laittaa tiimit aloittamaan alusta useita kertoja.
Koko uran ajan hänellä oli yksi johtoajatus: tehdä ihmisille laadukkaita tuotteita. Jobsin ensisijainen tavoite johtajana ei ollut tehdä paljon rahaa tai haalia paljon vaikutusvaltaa vaan tehdä täydellisiä tavaroita. Tietynlainen idealisti siis. Raha ja vaikutusvalta seurasivat perässä.
Tunnistan Jobsin idealismissa jotain hyvin 70-lukulaisuutta. Olin teini ja nuori aikuinen samoihin aikoihin Steve Jobsin kanssa. Kuuntelimme samoja bändejä ja katsoimme samat elokuvat. 70-luku oli aikaa, jolloin huumeita kokeiltiin laajemmin kuin ennen. Kaliforniassa Steve käytti LSD:tä, Helsingissä meitä varoiteltiin huumeistä jo ehkä keskikoulun toisella tai kolmannella luokalla. Niitä tarjottiin silloin 70-luvun alkuvuosina Helsingissä nuorille ilmaiseksi.
Joissain kirjan nuoruuskuvissa Steve Jobs on paljain jaloin. Paljasjalkaisuuskin jotenkin kuului 70-lukulaiseen hippi-anarkisti-ihailuun. Ja se, että jos ei suoraan harrastettu transsendenttistä mietiskelyä, niin mietiskeltiin, mitä se mietiskely on. Tähän 70-lukulaiseen idealismiin minun mielessäni liittyvät myös rahan vähättely ja esteettisten arvojen korostaminen. Ehkä myös se, mitä kutsuttiin "oman itsensä toteuttamiseksi". Näitä vaikutteita näen myös Steve Jobsin nuoruudessa.
Steve Jobs oli siis oman aikansa lapsi, joka toteutti oman aikansa ihanteita.
Mitä siis opin? Opin, että kannattaa pitää kiinni ihanteistaan. Idealisti voi saada aikaan jotain merkittävää. Yksi ihminen voi muuttaa maailmaa.
Ja hiiteen kaikki ne, jotka väheksyvät idealisteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti