Nappisota

Kun olin lapsi, yksi lempipuuhasteluistani oli isoäitini, jota mammaksi kutsuttiin, nappien järjestäminen.

Mamma oli modisti ja muutenkin taitava käsityöihminen. Hän oli myös säästäväinen ja kun joku vaate muuttui käyttökelvottomaksi ja siitä oli kokonaan luovuttava, mamma ratkoi napit irti ja laittoi ne talteen mahdollista myöhempää käyttöä varten.

Nappeja säilytettiin purkeissa ja pahvilaatikoissa. Oli ihanaa upottaa kätensä nappilaatikkoon ja antaa nappien valua sormien välistä. Tutkin nappeja ja järjestelin niitä koon ja värin mukaan. Ankkurinkuvilla koristetut napit olivat samanlaisia, joita oli minun talvitakissani. Haaveilin vaatteista, joihin Mamman nappeja voisi ommella.

Aika kului ja sukupolvet siirtyivät taivaallisen ompeluseuraan. Kävi ilmi, että myös siskoni oli pienenä leikkinyt napeilla. Aikuisena välillemme syttyi nappisota. Kumpikin meistä piti itseään nappien Ainoana Oikeana Omistajana. Vuosikausia kestäneessä sodassa olin koko ajan voitolla, koska napit nyt vain sattuivat olemaan minun kaapissani. Lopulta annoin siskolle puolet, mutta arvelen, ettei hän ole vieläkään tyytyväinen. Hän kun pitää itseään sukumme käsityötaidon perijänä ja siksi oikeutettuna juuri nappeihin.

Miksi tämä postaus juuri tänään? Tarvitsin uuden napin yhteen vaatteeseen. Niinpä kaivoin vaatehuoneen takanurkasta Mamman raidalliset nappilaatikot - ja sieltä löytyi nopeasti sopiva nappi.

Maailmanloppu tulee, oletko valmis?

Kannattaakohan joulua ryhtyä valmistelemaan, jos maailmanloppu on tullakseen jo ennen joulua? Ja jos se ei tulisikaan, ehtii sitä valmistella joulun sen jälkeenkin.

Maailmaa kiertää voimakas huhu, jonka mukaan vanha Maya-kalenteri ennustaa maailman päättyvän 21.12.2012. Muistaakseni muutama sata vuotta sitten laadittu kalenteri päättyy tuohon päivään ja siitä on vedetty se johtopäätös, että se on maailman olemassaolon viimeinen päivä. Ilmatar.net on yksi sivusto, joka tarjoaa jopa useita maailmanlopun laskureita. Koska Mayat elivät Etelä-Amerikassa on maailmanlopun tarkka ajankohta Suomessa 22.12. klo 9:59:59.

Maailmanloppu on juuri nyt yksi kuumimmista puheenaiheista. Se tulee vastaan Facebookissa nyt joka päivä. Onhan tuohon pelottavaan päivään aikaa enää viikko ja päivä eikä kukaan tiedä, mitä se päivä tuo tullessaan.

Maailmanlopun odottaminen on tärkeä osa Jeesuksen seuraajien uskoa. Evankeliumien mukaan Jeesus lupasi, että hän tulee takaisin opetuslastensa luokse ja nämä ovat aina odottaneet tätä paluuta. Jeesuksen paluun odotettiin tapahtuvan vielä Pietarin, Paavalin ja kumppaneiden eläessä. Näin ei käynyt, mutta kristillinen kirkko ei ole koskaan lakannut uskomasta etteikö Jeesus joskus palaisi ja etteikö koko maailma silloin joutuisi tuomiolle.

Matteuksen evankeliumissa opetuslapset kysyvät Jeesukselta, millaisista merkeistä tietää kaiken lopun olevan lähellä. Jeesus vastaa: "Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu käsillä. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätä ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua." (Matt. 24:6-8) Sodista, kansojen välisistä ristiriidoista, nälänhädästä ja maanjäristyksistä siis voimme aavistaa maailmanlopun olevan lähellä. Check - näistä kerrotaan uutisissa lähes joka päivä. Maailmanloppu on lähellä.

Johanneksen ilmestys, Uuden testamentin viimeinen kirja, kuuluu ns. ilmestyskirjallisuuteen. Se on kirjallisuuden laji, jossa kuvataan näkyjä ja visioita. Usein nämä visiot sisälsivät kuvia tuhosta ja niiden ajateltiin sisältävän ennustuksia. Joskus ilmestyksiin oli kirjoitettu salattuja viestejä aikalaisille. Johanneksen ilmestyksessä kerrotaan vihan maljoista, tuomiosta, tuhosta, tuhat vuotisesta valtakunnasta, kuolleiden herättämisesta ja viimeisestä tuomiosta. Nämä kuvaukset ovat omiaan herättämään kauhua myös tämän päivän ihmisissä, jos ajatellaan niiden olevan ennustuksia pian toteutuvasta todellisuudesta.

Johanneksen ilmestyksen kuvaus ei kuitenkaan lopu tuhon kuviin. Lopun jälkeen jotain jatkuu ja kirjoittaja kuvaa näkyään: Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen." (Ilm. 21:3-4) Tuhon jälkeen tulee jotain uutta. Jumala on armollinen.

Rikkaudesta ja köyhyydestä

Olen usein miettinyt sitä, miksi en vähäisistä rahavaroista huolimatta ole oikeastaan koskaan tuntenut itseäni köyhäksi. Tai jos olenkin tietänyt itseni köyhäksi, olen nähnyt siinä jotain vapauttavaa, ikäänkuin suuren tilan, missä voin olla vapaasti.

Yhden vastauksen löysin tänään Seppo Häyrysen ja Heikki Kotilan kirjoittamasta kirjasta Retriitti - tie hiljaisuuteen (Edita 2003). Kirjan ensimmäisessä luvussa Heikki Kotila kuvaa tätä aikaa ja sitä, miten se muuttaa käsitystämme siitä, mikä on ylellisyyttä, luksusta. Hän viittaa saksalaiseen esseistiin ja runoilijaan Hans Magnus Enzensbergeriin, joka on todennut, että luksus on muuttumassa. Ennen se oli rahaa ja sitä kaikkea mitä rahalla saa. Enzensberger väittää, että on kuusi asiaa, jotka ovat tämän päivän ja tulevaisuuden ihmiselle luksusta. Ne ovat aika, huomio, tila, hiljaisuus, ympäristö ja turvallisuus.

En voisi olla enempää samaa mieltä.

• Aika on se, mistä meillä kaikilla tuntuu olevan pula. Ajan vähäisyyden tuntee nahoissaan jokainen, niin johtaja kuin alainen, ostaja ja myyjä, tutkija ja opiskelija. Liikenteessä sen huomaa erityisesti: bussin tai junan myöhästyminen on kuin ihmisiltä vietäisi jotain ainutlaatuisen arvokasta. Ylellisyyttä on se, että voi päättää kuinka itse aikansa käyttää ja tähän ylellisyyteen on mahdollisuus vain harvoilla 
• Huomiosta kilpaillaan. Jokainen tahtoo sinun huomiosi omalle asialleen, omalle kampanjalleen ja omalle missiolleen. Mediat kilpailevat huomiostasi, tämä blogikirjoituskin. Virikkeiden moninaisuuden keskellä on vaikea erottaa mikä on oikein ja tärkeää. Ylellisyyttä on se, että voi vapaasti valita mihin huomionsa kohdistaa, mitä katselee ja kuuntelee. 
• Ihminen tarvitsee tilaa. Erityisesti kaupungeissa tilanpuute on huutava. Kaikkiin mahdollisiin paikkoihin rakennetaan jotain, avaruutta tuovat metsät ja pellot pakenevat yhä kauemmas ja muuttuvat ylellisyydeksi. Ylellisyyttä on myös väljyys kotona. Sitä luo turhasta tavarasta vapautuminen.  
• Hiljaisuuden löytäminen jatkuvan melun keskellä on vaikeaa. Taustamusiikit, naapurista kantautuva television ääni (siellä asuu huonokuuloinen vanhus) ja jatkuva liikenteen humina peittävät alleen elämisen ja luonnon pienet äänet. Hiljaisuus ei ole äänettömyyttä vaan sen kuuntelemista, mitä yleensä ei voi kuulla. 
• Puhdas ympäristö on ylellisyyttä. Se on vapaa liasta, metelistä ja hajuista ja yhä harvempi kesämökkikään on enää täysin puhtaassa ympäristössä. 
• Viimeinen luksus on turvallisuus. Turvallisuuden tunteemme järkkyy päivittäin, kun katsomme ja kuuntelemme uutisia. Sodat ja terrori-iskut, levottomuudet ja vallankumoukset, maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat kaikki turvallisuuttamme heikentäviä asioita. Ylellisyyttä on se, ettei tarvitse pelätä. 

Niillä, joilla on paljon rahaa tai valtaa, ei nykyään ole mahdollisuus saada itselleen näitä ylellisyyksiä. He voivat ostaa itselleen tilaa, mutta eivät ehkä aikaa, rauhaa tai turvallisuutta. Monilla, joilla on taas olisi aikaa, ei ole turvaa tai tilaa, että he voisivat iloita siitä. 

Aikaa, huomiota, tilaa. Hijaisuutta ja rauhaa. Puhdasta ympäristöä ja turvallisuutta. Näitä asioita haluaisin tänäkin vuonna antaa joululahjaksi. Se vasta olisikin ylellistä. 

Kapina marraskuun ankeutta vastaan

Pian se alkaa: marraskuu. Se on kuukausi, jota pelätään ja inhotaan eniten. Sitä sanotaan harmaaksi, synkäksi ja pimeäksi ja siihen liittyy mielikuvia loskasta, lumesta, sateesta ja tuulesta. Niistä tahtoo tulla ihmisten sisäisiä mielentiloja.

Olen tänään optimistisella päällä ja toivon, että me kaikki yhdessä julistamme kapinan marraskuulle. Tehdään marraskuusta vuoden mukavin kuukausi.

Marraskuun luontaisetuna on se, että siihen ei sisälly yhtään ns. pakollista juhlaa. On siis tilaa omille juhlille. Marraskuu on selvästi punaviinikuukausi, sillä punaviinissä on sama samaa synkkyyttä. Mitä synkemmäksi marraskuu käy, sitä synkempää punaviiniä siis maistelkaamme! Vinkkejä saa jakaa tämän kirjoituksen kommenteissa. Punaviinin kanssa voi nauttia joko raskaan aterian ystävien seurassa tai vain kevyesti suklaata,  pähkinöitä tai juustoja. Tai kaikkia niitä. Koska on marraskuu, ei tarvitse niin välittää siitä, mikä yleisen mielipiteen mielestä on sopivaa tai hyvää. Tee niin kuin haluat.

Marraskuu voitaisi julistaa myös viralliseksi villasukka-kuukaudeksi. Lokakuussa on vielä häivähdys kesää, mutta marraskuussa alkaa paleleminen. Sen torjumiseksi tarvitaan villasukat. Useimmiten monet villasukat. Moniväriset villasukat. Mitä villimmät värit, sen paremmin ne torjuvat marraskuun vilua.

Steiner-pedagogiigasta opin, että joskus jokin asia saadaan korjattua tai parannettua tuottamalla sitä yli äyräiden. Jos pimeys ahdistaa, hanki sitä lisää. Mene elokuviin ja pakene pimeyden turvin toisiin maihin, missä aurinko paistaa heleästi ja lämpö hivelee hiuksia. Ota projektiksi katsoa vaikka kaikki tänä vuonna ilmestyneet tärkeät elokuvat juuri nyt marraskuussa. Et ehdi kunnolla edes huomata tätä pimeyttä ennen jouluvalojen syttymistä.

Koska sää pilaa elämämme marraskuussa, älä mene ulos. Ota harrastukseksesi shoppailu. Käy lämpimissä, kuivissa ja kirkkaasti valaistuissa ostosparatiiseissä ja nauti kaikki erikoiskahveja ja etnisiä ruokia. Ostosparatiisit on nykyään suunniteltu ajanviettoa varten, ei siellä ole ostopakkoa.

Jos pakkaset uhkaavat pilata elämäsi, hikoile joka päivä. Hien saa pintaan saunassa ja kuntosalilla, mutta myös siivotessa. Mitä tahansa teetkin, tee se hikoillen.

Ja vielä: tarjoa kaverille kahvit kaupungilla. Jos sinulla on synkkää ja ankeaa, niin on kaverillakin. Keksi tekosyy, jonka varjolla voitte istahtaa tunniksi johonkin tunnelmalliseen kahvilaan ja puhua. Marraskuu on erinomainen kuukausi keskusteluille.

Todennäköisesti itse käytän hyväksi koeteltua kirja+sohva -tekniikkaa marraskuun selättämisessä. Kääriydyn isoäidin virkkaamaan torkkupeittoon ja katoan maailmaan, missä sanat maalaavat mielikuvia. Sellainen marraskuu on oikeastaan aika mukava.

Ei-ymmärtämisen ihana keveys

Viikko sitten osallistuin Taize Helsinki -tapahtumaan, josta on hyvä selostus mm. Sanasi on lamppu -blogissa.

Oikeasti osallistuin vain yhteen rukoushetkeen ja sunnuntaiaamun messuun, mutta se tuntui paljolta. Taize-laulut kaikuivat päässäni taukoamatta ja kavereiden Facebook-päivitysten kautta eläydyin etänä niihin tilaisuuksiin mihin en päässyt itse paikalle itse kokemaan tunnelmaa.

Rukoushetkistä osallistuin lauantain päivärukoukseen. Kirkkoon saapuessani minuun teki hiljentävän vaikutuksen sinne luotu tunnelma. Kattoon heijastetut kuvat ja suuret ikonit muuttivat tutun kirkon kokonaan toiseksi. Laulujen alkaessa huomasin,että minua itketti niin paljon, etten voinut laulaa. Oli vain kuunneltava.

Laulut olivat latinaksi, venäjäksi, englanniksi ja suomeksikin. Raamatun tekstit luettiin monella kielellä joista toisia ymmärsin ja toisia arvailin. Kun en ymmärtänyt, huomasin iloitsevani niiden puolesta, jotka juuri sillä hetkellä saivat kuulla Raamatun sanaa äidinkielellään.

Penkissä istuessani kukaan ei vaatinut minulta mitään, ei edes osallistumista. Siinä sai vain olla. Hiljaisen mietiskelyn aikana mielikuvat saivat vapaasti tulla ja mennä. Mielessäni sekaisin vilahtelivat omat huolenaiheet, Raaamatun sanat ja laulujen sirpaleet.

Kaiken jälkeen ymmärsin, että minulla on vain harvoja paikkoja tässä maailmassa, missä minua ei vaadita ymmärtämään, osallistumaan tai olemaan aktiivinen. Se, että minun ei tarvinnut ymmärtää kaikkea, puhui minulle kokemuksen tasolla siitä, että Jumala on minun ymmärrystäni suurempi. Että Kristuksen kirkko on minun ymmärrystäni ja osaamistani suurempi.

Ja että suuruus kantaa pientä. Pientä ihmistäkin.

Porkkanakakku

Paras kakku minkä tiedän on porkkanakakku. Löysin reseptin joskus kauan sitten ja olen tarjonnut tätä herkkua ystävilleni jo yli 30 vuoden ajan. Ja aina se saa yhtä suuren suosion.

Nyt olen päättänyt julkaista tämän suosikkireseptini, jotta muutkin voivat tehdä ja tarjota samanlaista kakkua. Monet ovat nimittäin pyytäneet tätä ohjetta minulta, mutta en ole koskaan onnistunut kääntämään sitä suomalaisiin mittoihin ja asteisiin. Improvisoikoon siis itse kukin tämän reseptin äärellä.

Keittokirja, missä porkkanakakun ohje on, oli aikonaan lahja äidiltä minulle. Sain sen ensimmäisenä syksynä sen jälkeen, kun olin muuttanut kotoa opiskelupaikkakunnalle. Äiti oli kotitalousopettaja ja luulen, että keittokirja oli hänen ajatuksissaan ehkä suurintä evästä ja huolenpitoa esikoistyttärelle.

Eikä tämä keittokirja ollut mikä tahansa keittokirja. Vanhempani työskentelivät amerikkalaisessa evankelioimisjärjestössä ja tämä oli tuon järjestön kustantama keittokirja. Kirjan loppuosassa on myös eväitä hengelliseen elämään.

Mutta tässä siis porkkanakakun ohje vielä aukikirjoitettuna siltä varalta, että kuvan ohjeesta on vaikea saada selvää:

CARROT CAKE (Good for you!)

2 cups flour
2 tsps baking powder
1 1/2 tsps cinnamon
2 tsps soda
1/2 tsp salt
1 cup oil
1 cups brown sugar
4 eggs
1 cup chopped nuts
3 cups grated carrots

Mix dry ingredients; add oil and blend.
Add eggs one at a time and beat after each addition.
Add carrots and nuts and blend well.
Bake in 9 x 13'' pan (or 2 9'' layer pans) at 350 degrees for 45 minutes.

FROST:
1 8-oz. pkg. cream cheese
1/2 cup margarine
1 lb box powdered sugar
2 tsps vanilla

Mix together until smooth and spread on cake.

Ja sitten toimituksen huomautukset:
Ohje seuraa amerikkalaisia mittayksiköitä kuten kuppeja ja tuumia. Amerikkalainen kuppi ei ole mikään tarkka mitta ja olen huomannut, että vaihtelee kahden ja kahden ja puolen desilitran välillä. Tämän kakun tekeminen ei ole mitään eksaktia tiedettä, joten voit soveltaa kuppikokoa oman mielesi mukaan.

Kuten kuvasta huomaa, olen joskus laskenut, että kolmeen kuppiin tarvitaan kuusi porkkanaa ja että tuorejuustopaketin koko on 226 g. Paistolämpötilassa mainitut asteet ovat Fahrenheit-asteita, joiden muuntosuhde Celsius-asteisiin on jotain 4/9. Jos et ole superinnostunut matematiikasta, on helpointa vain puolittaa astemäärä.

Ja vielä yksi vinkki: sokeria ei kannata laittaa niin paljon kuin ohjeessa sanotaan :)

Jokaisen teologian ylioppilaan velvollisuus

En voi sanoa, että muistan ensimmäisen opiskelupäivän kuin eilisen, mutta jotain kuitenkin. Muistan sen ihmetyksen tunteen, kun seisoin Yliopiston päärakennuksen juhlavassa aulassa ja ymmärsin, että minulla on oikeus olla siellä. En ollut enää pyrkimässä mihinkään, olin olemassa, viipymässä.

Muistan Päärakennuksen Suuren Luentosalin (nykyään kuulemma luentosali 1) vaaleanruskeat keinonahkaistuimet ja ikkunoista tulvivan loppukesän valon. Muistan ainakin puolet niistä 200 ihmisestä, joiden kanssa yhdessä kohdistimme katseemme luentosalin puhujankorokkeelle.  

En enää muista, mitä olin opintojen alulta odottanut, mutta hämmästyin sitä, että tervetulotoivotuksia kävi pitämässä niin moni ihminen: oli professoreita, dekaani, opiskelijoiden edustajia ja monia muita arvovaltaisia henkilöitä. Tunsin itseni tärkeäksi. Suurin osa puheesta liittyi varmaan opiskelujen aloittamisen käytännön asioihin, mutta niistä puheista en muista mitään. Yhden puheenvuoron muistan ja sen piti dekaani Martti Parvio.

Hän sanoi, että jokaisen teologian ylioppilaan velvollisuus on käydä joka sunnuntai kirkossa.

Ensi kuulemalta tuo ajatus herätti minussa kapinamielen. ”Ei tuota voi keneltäkään vaatia”, ajattelin. Viikkojen ja kuukausien kuluessa kuitenkin mieleeni kylvetty pieni velvollisuuden siemen iti ja kantoi hedelmää. Se antoi voimaa nousta sunnuntaiaamuna sellaiseen aikaan, että ehdin kirkkoon kymmeneksi. Ja jos ei ehtinyt aamumessuun, oli aina jokin messu tarjolla iltapäivällä ja illallakin. Tuo kehotus kantoi lopulta koko opiskeluajan niin, että messu tuli osallistumisen kautta tutuksi ja läheiseksi.

Tuohon samaan kehotan nyt sinua, opintojasi aloittava teologian ylioppilas: Jokaisen teologin velvollisuus on käydä joka sunnuntai messussa.

Yliopisto antaa sinulle hyvät eväät kirkon töihin – heittäydy siis opiskeluihisi täysillä.  Opiskelujen ajan on hyvä käydä viikoittain tarkistamassa, miten oppimasi asiat liittyvät kirkon todellisuuteen. Kun käyt messussa, et ainoastaan syvennä oppimaasi vaan syvenet itsekin. 

(Tämä blogikirjoitus on julkaistu myös Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen sivulla.)