torstai 26. tammikuuta 2012

Palkittu hanke


Eilen sain ensimmäisen kerran ikinä julkisen palkinnon työstä. Se oli tärkeä ja merkittävä hetki. Palkinto on nimeltään Vuoden kristillinen mediateko ja sen myöntää Kristillinen medialiitto. Tänä vuonna palkinnon saajan valitsi Thorleif Johansson. Lisää voi lukea mm. Seurakuntalainen.fi:stä, Kotimaa24.fistä ja evl.fi/tiedotteesta, koska en aio nyt referoida jo muualla raportoituja faktoja vaan kertoa palkinnon herättämistä ajatuksista.

Palkinto ja sen vastaanottaminen on herättänyt minussa kolmensorttista pohdintaa. Ensimmäinen liittyy tekemäämme työmäärään. Olemme Hengellinen elämä verkossa -hankkeessa nimittäin tehneet paljon töitä, tosi paljon töitä, jo kolme vuotta. Vaikka meillä on työaika, jonka pitäisi rajata työhön liittyvä puuhastelu klo 8-16 väliselle ajalle, ei se vaan toimi niin. Jos haluaa uudistaa kirkkoa, on tehtävä töitä virastoaikaan ja sen jälkeenkin. Iso laiva kääntyy hitaasti ja sen kääntäminen vaatii paljon voimaa. On myös jaksettava sitkeästi pitää ruori oikeassa asennossa, jotta homma jatkuu.

Kuluneiden kolmen vuoden aikana olen nähnyt työtovereissani väsymistä, koska työtä näyttää olevan niin paljon. Yhdessä saatu tunnustus myös auttaa jaksamaan, antaa uutta intoa ja rohkaisee väsyneitä. Ja projekti päättyy tämän vuoden lopussa.

Toiseksi tunnustuspalkinto oli mielestäni palkinto kaikille niille seurakunnan työntekijöille, jotka ovat eri tavoin heittäytyneet verkkomaailmaan ja alkaneet tehdä työtä siellä elävien ihmisten parissa. Kirkko kuuntelee ihmisiä muutamissa valtakunnallisissa palveluissa ja sitä kuuntelevaa kirkkoa edustaa verkossa n. 100 työntekijää, jotka ovat sopineet, että saavat käyttää jonkun verran työaikaa verkkotyöhön. Sen lisäksi todella monet kohtaavat ihmisiä esim. Facebookin chatissä. Ehkä verkkoa käyttää työssään jo n. 2000 työntekijää, joista valtaosa nuoriso- tai perhetyössä.

Valtakunnallisissa verkkopalveluissa kuten Suomi24:fissä ja Facebookin Kirkko Suomessa -chatissa työskenteleminen on haastavaa ja antoisaa ja ehkä juuri moninaisuutensa vuoksi myös kuluttavaa. Työntekijät sielläkin väsyvät. Vaikka työ on vielä uutta, sinne tarvitaan koko ajan uusia työntekijöitä. Olisi tärkeää, että jokainen seurakunta kantaisi oman vastuunsa valtakunnallisista verkkopalveluista. Yhteydenottojakin tulee kaikkien seurakuntien jäseniltä.

Ja kolmanneksi, mieleeni jäi eilisissä juhlapuheissa mainittu vastatuuli, jota HEV-hanke on joutunut kohtaamaan.

Vastatuulta on ollut (ja tulee varmasti olemaan jatkossakin) monenlaista. Vastatuuli pukeutuu kyseenalaistamiseen, mitätöimiseen, teologisten perusteiden kyselemiseen ja huokailuun. Vastatuuli puhkuu sanomalla, että ei ole aikaa, on organisaatiouudistus ja rakennemuutos. Vastatuuli sanoo, että kohtaa mieluummin ihmisiä kasvotusten ikäänkuin netti ja kasvotusten olisivat vaihtoehdot. Niille, jotka haluavat tulla kohdatuksi verkossa, kasvotusten ei ole vaihtoehto. Vastatuuli huokaa työn raskautta ja vaativuutta. Vastatuuli sanoo, ettei voi vaatia sitä työkavereilta. Vastatuuli epäilee internetin tietoturvaa ja arvaa heti joutuvansa identiteettivarkauden kohteeksi. Vastatuuli näkee hallinnollisia esteitä ja budjettivarojen niukkuutta. Ja kun on ne seurakuntarajatkin.

Muutosvastarinta pukeutuu monenlaisiiin vaatteisiin. Arvostan ja kuuntelen sitä, koska sen nostamat kysymykset auttavat ehkäisemään suurimpiä ylilyöntejä ja huteja.

Mutta silti olo on kuin olisi kolme vuotta roikkunut valtamerilaivan keulassa kasvot tuuleen käännettyinä. Saamamme tunnustus antaa energiaa jaksaa roikkua siellä edelleen. Kasvot edellä täysillä eteenpäin - edelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti